• Lämmitys
  • Vesi
  • Ilmanvaihto
6 toukokuu

Antti Korkiakoski LVI-Pitkälän toimitusjohtajaksi


LVI-Palvelu Pitkälä OY on kutsunut 6.5. alkaen toimitusjohtajakseen Antti Korkiakosken.
Yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jari Pitkälä siirtyy toimitusjohtajan tehtävästä yrityksen
liiketoimintajohtajaksi.
- Näin tehtäviä jakamalla pystymme edelleen kasvamaan yrityksenä ja varmistamaan Pitkälän kannattavan kasvun,
sanoo Jari Pitkälä.
- Olemme jo jonkin aikaa etsineet yritykseemme sopivaa henkilöä, joka tulisi alan ulkopuolelta ja toisi tullessaan
uusia näkökulmia. Kun kuulimme Antin olevan vapaana, lähestyimme häntä. Vajaan puolen vuoden kypsyttelyn ja
tutustelun jälkeen pääsimme haluamaamme tulokseen, kertoo Pitkälä.
Viimeiset yksitoista vuotta J.Kärkkäinen Oy:ssä kaupallisena johtajana toimineen Antti Korkiakosken pitkä
kokemus kaupan alan talous- ja johtotehtävistä täydentää Pitkälän perimää palvelevana asiakasyrityksenä.
- Kymmenien vuosien jälkeen lähdin viime vuonna etsimään uusia ammatillisia haasteita, ilman isompaa kiirettä.
Jari Pitkälän otettua yhteyttä kiinnostus heräsi. Tutustuin alkuvuoden kehitysjohtajan roolissa Pitkälän tapaan
toimia. Tässä hyvin lyhyessä ajassa vaikutuin ”Pitkälän hengestä” ja tavoista toimia. Uskon, että pystyn tuomaan
taloon omaa osaamistani ja saamme yhdessä paljon aikaan, kertoo Korkiakoski.
Antti Korkiakosken tulo vetovastuuseen antaa Jari Pitkälle mahdollisuuden tehdä asioita, joille ei aiemmin ole
riittänyt aikaa.
- En minä minnekään katoa, lupaa Jari. – Antin ottaessa operatiivista vastuusta, minulle jää enemmän aikaa kantaa
vastuuta yrityksen tulevaisuudesta ja vapautta kehittää liiketoimintoja. Minut löytää entiseen tapaan samoista
tiloista, lupaa Jari Pitkälä.


Lisätietoja: toimitusjohtaja Antti Korkiakoski p. 040 152 9200 ja liiketoiminnanjohtaja Jari Pitkälä p. 0400
011 481.


”Meille ei riitä, että vesi kulkee ja viemäri toimii – Haluamme olla palvelussa pitkällä.”

 

Takaisin
Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google
Kävijäseurantaan ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu sekä kohdennettu markkinointi
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu ja kohdennettu markkinointi
Serviceform
Asiakaspalveluun ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Sanoma
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu ja kohdennettu markkinointi
Hyväksy
Kiellä
Peru